Eskaaderimatka Gdanskiin
Kesällä 2010 Piekkolan Markun suusta lipsahti lause: ”Eiks lähdetä ens kesänä Gdanskiin? Siellä järjestetään ICCY:n (International Council of Cruising Yachts) kokous.” Läsnä olevien
mielestä ajatus oli hyvä ja päätettiin perustaa eskaaderityö-ryhmä.
Projektissa pitää olla tavoitteet. Meillähän on aikaisempia kokemuksia eskaadereiden järjestämisestä joten tavoitteiden kiinnilyöminen ei ollut kovin vaikeaa. Eskaaderin tulee olla avoin
kaikille. Yritetään aktiivisesti värvätä yhdistyksen ulkopuolelta osallistujia ja samalla uusia jäseniä ja Kaliningradissa pitää käydä.
Tarjoamme turvallisuutta yhteisen matkan merkeissä. Luonnollinen yhteistyötaho oli Suomen ICCY- porukka Kalevi Westersundin ja Hannu Laineen johdolla. Järjestettiin yhteinen tietoisku venemessujen yhteydessä (jossa ei ollut paljonkaan kuulijoita) sekä oma matkaveneilyn valmennustilaisuus Helsingissä (jossa taas oli paljon kuulijoita). Kiinnostuneita seuran ulkopuolelta oli puolisen tusinaa. Yksi toisensa jälkeen putosi pois kun todellinen aikataulu (5-6 viikkoa) selvisi. Polttoainekustannus saattaa olla toinen rajoittava tekijä, olihan matka kokonaisuudessaan yli 1 300 M.
Omasta porukasta löytyi seitsemän urhoollista. Tämä johti siihen, että käytännön järjestelyt jäivät aika vähiin. Kaikki olivat jo aikaisemmin veneilleet näillä vesillä ja kokemusta oli vaikka muille jakaa. Tehtiin lista tarvittavista merikartoista ja purjehdusoppaista sekä tehtiin karttavarastojen inventointi. Eskaaderin organisaatio oli myös aika löysä. Yksi venekunta, Marinella III, miehistönä Timo ja Merja Totro, lähti jo aikaisemmin ja sovittiin tapaamisesta Gdanskissa heinäkuun viimeisellä viikolla.
Ohta, miehistönä Klaus Salkola ja Satu Harkke, sekä Elisabeth, miehistönä Markku ja Marita Piekkola lähtivät viikko ”huru-ukkojen”, Saukko (Mikko ja Ulla Maanila) Penelope (Cornelis ”Kees” Bos) ja Marinett II (Trygve Österman ja Liselotte Hellberg) jälkeen. Helmi, miehistönä Mika, Hannele, Simo ja Sippo Naatula, lähti viimeisenä Tammisaaresta suoraan Öölantiin ja siitä pitkin loikin kohti Gdanskia. Tästä porrastuksesta oli se hyöty, että emme olleet yhtaikaa pyrkimässä täpötäysiin ruotsalaisiin vierassatamiin. Ryhmät valitsivat itse reittinsä. Ainoa tavoite oli, että olemme kaikki yhdessä Gdanskissa heinäkuun viimeisellä viikolla. Huru-ukkojen reitti kulki Maarianhaminasta Ruotsin itärannikkoa pitkin Bornholmiin ja sieltä Puolan rannikolle ja Gdanskiin. Päätettiin, että paluumatkasta sovitaan sitten kun se alkaa olla ajankohtainen.
Marinett II:n lokikirjan merkintä päivälle 1.7.2011: Lähtö Aurajoesta klo 17.10. Aurinko paistaa ja lämpötila on +26°C, tuuli on etelästä 3 m/s. Poikettiin Verkanissa ja otettiin 250 l
polttoainetta. Alustavasti oli sovittu, että tavataan Saukko ja Penelope Verkanissa mutta Kees soitti ja ilmoitti, että hänen on mentävä Uudenkaupungin kautta. Sovittiin Mikon kanssa että
tavataan Maarianhaminassa. Lähdimme siis kohti Maarianhaminaa. Poikettiin Rödhamnissa ja tutustuttiin radiomajakkamuseoon. Siellä on esillä vanhan radiomajakan laitteita sekä paikallisen väestön
elämää kuvaavia esineitä. Maarianhaminassa olivat Saukon miehistö vastassa ja kiinnitymme paalujen väliin Saukon viereen. Penelope oli matkalla Uuteenkaupunkiin, joten meillä oli hyvää aikaa
järjestää Mikolle Borrelioosi lääkitystä. Hän oli nimittäin huomannut, että punkkipureman ympärille oli tullut punainen rengas. Paikallinen terveydenhuolto, sekä julkinen että yksityinen, ei
ollut kiinnostunut auttamaan köyhiä Suomalaisia. Asia kuitenkin järjestyi (Turusta) ja matkaa voitiin jatkaa.
Lokikirjan mukaa lähdettiin 5.7.2011 klo 09.00 kohti Tukholman saaristoa. Sää oli hieman sumuinen mutta meri oli tyyni. Ahvenanmerellä velloi kuitenkin vanha meri ja tietysti suo-raan sivulta.
Ahvenanmeri on kuitenkin verraten pieni lätäkkö ja klo 11.50 Ruotsin aikaa oli Tjärven suoraan sivulla. Jatkettiin Kapellskärin vierassatamaan, joka ei ole Kapellskärin kohdalla vaan
Riddersholmenin kohdalla. Merikartassa lukee Gunnarsmaren ja sisäänajo tapahtuu etelästä hyvin viitoitettua väylää pitkin. Satama on erittäin suojainen, veden syvyys satamalahdessa on noin 2 m,
mutta jonkin verran ahdas.
Tutustuttiin paikan luontoon nautittiin iltapäiväkahvit ja jatkettiin matkaa. Todettiin, että Blidössä on vierassatama ja että se olisi sopivan matkan päässä yöpymistä ajatellen. Satamamaksu maksettiin, syötiin päivällistä, seurusteltiin ja pai-nuttiin nukkumaan. Aamulla irrotettiin noin kello yhdeksän ja suunta etelään. Käytiin katsomassa Möjan satamia ja todettiin, että ne ovat aika ahtaita ja kiinnitystapa on joko peräankkuri tai kylkikiinnitys.
Matka jatkui kohti Dalarötä jossa Saukko otti polttoainetta ja Marinett lähti selvittämään satamatilannetta. Hotellin laiturissa oli tilaa mutta tuuli osui ikävästi siihen. Jatkettiin niemen
taakse Askfatshamneniin mutta se oli täynnä. Saukko oli tankannut ja otettiin suunta kohti Utötä. Sielläkin oli tilanne huono, satama oli enemmän kuin täynnä. Nynäshamn oli seuraava ja siellä oli
muutama vapaa paikka. Kello oli 18.30 kun oltiin kiinni aisapakalla. Muutama tunti myöhemmin saapui Penelope suoraan Maarianhaminasta. Tämä on hatunnoston arvoinen suoritus, 12 tuntia
yhtämittaista ajoa. Huru-ukko porukka oli täysilukuinen. Vietimme seuraavan päivän syöden savustettuja katkarapuja ym. meren herkkuja. Veneen ruokavarastot täytettiin paikallisessa Konsumissa ja
Saukon janon sammuttamiseksi Mikko uhrasi ison tukun paikallista valuuttaa.
Matka jatkuu ja reitti kulki sisäväyliä pitkin kohti Oxelösundia. Reitti on erittäin luonnonkaunis. Väylä on välillä niin kapea, että purjeveneiden ohittaminen oli vaikeaa. Tuuli oli heikko, n. 3
m/s, ja purjeveneiden nopeus oli 3 solmun luokkaa. Marinettin nopeus tyhjäkäynnillä on 4 solmua joten välillä piti jopa pakittaa, jotta edessä oleva ei olisi jäänyt alle. Oxelösund on
teräskaupunki ja vierassatamia on pari kappaletta. Me valitsimme Oxelösunds Gästhamn koska siitä oli lyhyempi matka kaupunkiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Fiskehamnen. Kuljetus kaupunkiin on
järjestetty traktorivetoisella ”junalla”. Kaupungin keskusta oli hienoinen pettymys. Sieltä löytyy tavallisia kauppoja ja ravintoloita, mutta historialliset nähtävyydet ovat hieman kaupungin
ulkopuolella. Satama oli laajentunut siitä, kuin olin viimeksi siellä. Uudet laiturit ovat heti aallonmurtajan sisäpuolella oikealla.
Lokimerkintä 9.7.2011: Lähtö klo 08.10. Tuuli on lounaasta 3 m/s ja lämpötila +21°C. Kuljettiin edelleen sisäväyliä pitkin. Arkösundin kohdalla käytiin katsomassa kolmea vierassatamaa. Vaikutti
siltä, että Arkösunds Kajen olisi turvallisin satama. Tämä alue on Tukholmalaisten temmellyskenttä joten heinäkuussa satamat ovat yleensä täynnä. Paras mahdollisuus löytää vapaita paikkoja on
saapua satamaan klo 11-13 välisenä aikana. Kellohan oli vasta 11.30 joten me päätettiin jatkaa matkaa. Fyrudden oli sopivan matkan päässä ja jos se olisi täynnä, niin lähistöltä löytyisi pari
muuta vaihtoehtoa.
Meille löytyi sopivasti kolme paikkaa, Saukko ja Penelope ponttonilaiturista ja Marinett kiinnittyi rajavartioalusten taakse kaijaan. Maksettiin 100 kruunua sähköstä ja yöpymisestä. Satamakirjassa sanottiin, että tämä on pääasiassa kalasatama. Lähdettiin ostamaan kalaa, mutta jouduimme pettymään. Rannalla oli pieni kioski jossa myytiin kalaa mutta valikoima ei oikein houkutellut kaupantekoon.
Aamulla taas romut kolisemaan ja Keesin ehdotuksesta otettiin suunta kohti
Blankaholmenin satamaa. Tuuli oli etelästä noin 4 m/s. Liikenne oli aika vilkasta, mutta sujuvaa. Sisäiset yhteydenpidot hoidettiin VHF:llä kanavalla 77. Liikennetilanteista tiedotettiin ja se, joka ensimmäisenä tuli satamaan ilmoitti muille tilanteesta. Tämä menetelmä toimi hyvin koko matkan aikana. Blankaholmen on idyllinen pieni satama vanhan palaneen sahalaitoksen vieressä. Pitkä puulaituri on aikaisemmin palvellut sahalaitosta.
Peräpaalut olivat aika huonossa kunnossa joten otettiin kylki kiinni. Laiturin päässä oli vanha koristeellinen piano. Näytti siltä, että se oli ollut siinä jo pitemmän aikaa sään armoilla. Satama on sen verran syrjässä valtaväylistä, että tungosta ei ollut. Satamakirjan luettelo palveluista on pitkä mutta todellisuus oli karumpi. Rannassa oli kahvila, jossa ilmainen internetin käyttö, tenniskentän vierestä löytyi suihkut ja kahvilan vieressä oli ravintola. Isäntäväki oli kuitenkin erittäin ystävällistä ja valmiita järjestämään mitä vain. Matkalla suihkuun (noin 200m) oli erittäin runsas yrttitarha josta olisi voinut ostaa tarhan tuotteita.
Seuraava satama olisi Kalmar. Sää oli edelleen hieno, tuuli oli lännestä ja lämpötila19°C. Kello lähestyi jo viittä iltapäivällä kun Ölannin silta alitettiin. Pelättiin pahinta, satama tulisi varmasti olemaan täynnä. Aallonmurtajan portissa meitä oli vastassa ”satamaluotsi” kumi-veneellä. Hän oli sitä mieltä, että satama on täynnä. Ehdotin kuitenkin, että voisimme kiinnittyä vierekkäin ainoaan paikkaan, joka näytti olevan vapaa. Tyttö epäili, että paikka ei olisi tarpeeksi pitkä, mutta antoi meidän yrittää. Paikka sopi kuin hanska käteen ja kello 17.00 olimme kiinni vierekkäin sataman viimeisellä vapaana olevalla paikalla. Satamahenkilökunta kävi paikan päällä keräämässä satamamaksut 230 SEK sis. sähkön. Aamulla ostettiin tuoretta leipää suoraan laiturilta. Naiset lähtivät metsästämään ruokakauppaa. Ennen ICA:n myymälä oli sataman rantamakasiinissa, mutta ei enää. Konsumkauppa löytyi hikisen (n. 300 m) matkan päästä. Seuraavana aamuna oltiin taas liikkeellä. Tuntuu ehkä siltä, että me emme tee mitään muuta kun ajamme. Tähän löytyy seuraavanlainen selitys. Ensinnäkin olemme kaikki olleet monta kertaa aikaisemmin näillä vesillä.
Toiseksi olemme matkalla Gdanskiin ja meidän tulee olla siellä heinäkuun viimeisellä viikolla. Tähän asti matka on edennyt ilman säähäiriöitä, mutta emme voi luottaa siihen, että se jatkuu näin. Seuraava satama on Utklippan. Se on pieni kallio-saari siellä missä Ruotsin rannikko kääntyy länteen. Toisella puolella on Hanön lahti ja etelässä ja idässä on Itämeri. Satama-allas on räjäytetty kallioon ja tästä syystä se on erittäin turvallinen. Ainoa ongelma on osua sisään altaaseen kovalla kelillä.
Kolmen aikaan iltapäivällä oltiin satama-altaassa. Se oli melkein täynnä saksalaisia purjeveneitä, mutta meille löytyi hyvää tilaa sisääntuloaukon oikealla puolella. Täällä otetaan aina kylki kiinni ja mikäli laituripaikat ovat loppuneet, otetaan kiinni toisen aluksen kylkeen. Saari on sen verran pieni, että se on tunnissa katsottu. Sisäänmenoaukot pystyttiin ennen huonolla ilmalla sulkemaan sulkuporteilla. Porttien sulkumekanismit ovat edelleen nähtävissä. Saaressa on myös raunioituneita betonibunkkereita, jotka ovat olleet puolustuksen käytössä. Naapurisaaresta löytyy museoitu tykki.
Saarien välinen yhteys hoidetaan soutuveneillä. Ilma oli leuto ja illanvietto laiturilla olevien pöytien äärellä sujui leppoisasti. Illan säätiedotus antoi kuitenkin ymmärtää, että muutakin olisi
tulossa. Annettiin kovantuulen varoitus Utklippanin ja Bornholmin väliselle merialueelle. Tämä tarkoittaisi ainakin kolmen päivän oleskelua tällä kivellä. Päätettiin lähteä aikaisin aamulla ennen
kuin tuuli nousee. Määränpää oli Svaneken satama Bornholmin koilliskulmassa. Tuuli oli aamulla klo 05.00 koillisesta noin 3 m/s. Kaikki näytti hyvältä, tuuli oli vinosti takaa. Tuuli kääntyi
kuitenkin aika nopeasti itään ja alkoi voimistua. Noin kahden ja puolen tunnin ajon jälkeen oli meno jo aika epämukavaa. Tuuli suoraan sivulta noin 10 – 12m/s. Pidettiin lyhyt palaveri VHF:llä ja
päätettiin muuttaa suuntaa kohti Rönneä. Nyt meillä oli taas melkein myötätuulta ja meno rauhoittui huomattavasti. Aamun ennuste lupasi nyt itämyrskyä. Rönne sijaitsee saaren länsipuolella ja
todettiin, että se olisi paras paikka odottaa myrskyn laantumista. Hammer Oddenin jälkeen olimme saaren suojassa ja matka sujui taas melkein tyynessä. Ohitimme useat pienet satamat ja tulimme
Rönnen pohjoispuolella olevaan vierassatamaan. Sinne ei kuitenkaan ollut mitään asiaa. Luvattu myrsky oli täyttänyt sataman ääriä myöten. No, jatkettiin kohti Rönnen kauppasatamaa ja siellä
olevia vieraspaikkoja. Kalasataman vieressä löytyi vapaita paikkoja. Yritimme ensi kylkipaikoille, mutta meidät häädettiin sieltä koska mereltä oli tulossa troolareita myrskyä pakoon. Siirryimme
poijupaikoille ja kovan köysisulkeisen jälkeen saimme veneet turvallisesti kiinni laituriin. Pelkäsimme, että poijut lähtevät liikkeelle mutta satama-kapteeni takasi, että poiju kestää jopa 60t
laivaa. Nyt tuuli oli jo saavuttanut myrskylukemia. Puhelimitse saatiin tietoja Ohtasta ja Elisabetista. He olivat yrittäneet Kalmariin mutta tuuli painoi suoraan sisään ja he olivat siirtyneet
vastakkaiselle puolelle Färjestadiin. Siellä oli hyvin tilaa ja se oli täysin suojassa. Helmi oli saapunut Byxelkrokiin Ölannin pohjoiskärkeen. He olivat ajaneet suoraan Tammisaaresta.
Autopilotti oli sanonut sopimuksensa irti ja he joutuivat ajamaan viimeiset tunnit käsin.
Rönnen satamalaitos oli rakentanut sähköpylväitä vierasveneitä varten mutta sieltä ei tullut sähköä vaikka kuinka yritettiin. Ruvettiin tavaamaan ohjeita ja todettiin, että tarvitaan äly-kortti
johon on ladattu riittävästi paikallista valuuttaa. Tällä kortilla voidaan sitten saada sähköä sekä suihkusta vettä. Vessa toimii ilman korttia (ovi ei kuitenkaan aukene ilman sitä). Ei muuta
kuin kävely lähellä olevaan venetarvikeliikkeeseen jossa ko. kortteja oli myytävänä.
Ostin 50 DKK:n edestä jotakin ja työnsin kortin lukijaan siinä toivossa että, olisin saanut sähköä. No eihän se toiminut. Ei kun taas käyttöohjeita tavaamaan ja työntämään korttia rakoon. Kolmannen tai neljännen kerran jälkeen kone suostui ilmoittamaan, että minulla oli nyt käytettävissä sähköä 20 kruunun edestä. Suihkussa käynti veloitti kortista 5 kruunua noin 5 minuutin lämpimästä vedestä.
Tuuli ulvoi purjeveneiden mastoissa ja todettiin, että joudumme viettämään muutaman päivän
tällä saarella. Lissu, joka osaa hoitaa yhteydet turisti-infoihin, lähti selvittämään mitä kaikkea me voimme täällä tehdä. Ensin tutustuttiin Rönnen nähtävyyksiin, kirkko, museo, jne. ja sitten
ajateltiin, että ajetaan autolla saaren ympäri ja tutustutaan satamiin joihin emme myrskyn takia päässeet veneellä. Vuokrattiin mini-bussi päiväksi ja lähdettiin kiertämään saarta. Käytiin
katsomassa Dueoddan hiekkadyynejä, Snogebeakin kirppu-tori (josta tietysti jäi kaiken näköistä krääsää kuljetettavaksi takaisin veneeseen). Nexön museossa tutustuttiin sekä kaupungin että koko
saaren historiaan.
Svaekessa todettiin, että satama oli tupaten täynnä. Gudhjemissä jouduttiin takaisin keskiaikaan. Alueella oli iso keskiaikainen kylä tykkeineen, taisteluineen ja kapakkoineen. Allingen satamassa oli jazzfestivaali ja satama oli niin täynnä, että vapaata vettäkään ei näkynyt. Hammerodden majakan kautta ajettiin takaisin Rönneen. Yhteensä tuli ajettua noin 200 km ja lysti tuli maksamaan noin 1400 kruunua polttoaineineen. Neljä päivää oli jo kulunut ja maasäteily vaivasi aika pahasti. Päätettiin, että lähdemme maanataina 18.7. klo 0500, jolloin arveltiin, että tuuli ja maininki olisi laantunut. Otettiin suunta kohti Puolan rannikkoa, mutta tuuli yltyi ja maininki kävi suoraan sivulta, joten päätettiin muuttaa suuntaa kohti Nexötä. Sinne saavuttiin kymmenen aikaan aamupäivällä. Huonosti nukutun yön jälkeen hoidettiin tärkeimmät askareet (ruokakauppa ja suihku) ja painuttiin punkkaan. Seuraava aamu valkeni kirkkaana ja tyynenä. Seitsemän aikaan irrotettiin köydet ja suunta otettiin kohti Puolan Lebaa. Sinne saavuttiin puoli seitsemän aikaan illalla. Leban aallonmurtajan kärjen tuntumassa sekä joessa piti väistää turisteja kuljettavia meri-rosvolaivoja. Tämä ilmiö toistui kaikissa Puolan satamissa.
Vanhoja kalastusaluksia oli varustettu uusilla kansira-kenteilla, jotta ne muistuttaisivat merirosvolaivoja. Musiikki soi ja ihmiset pitivät hauskaa. Satama oli aika täynnä, mutta löysimme Saukon kanssa kylkipaikat aallonmurtajan sisäpuolella. Penelope kiinnittyi Saksalaisen purjeveneen kylkeen. He olivat tuttuja jo edellisen kesän ICCY- matkasta Hollannissa. Naatulat olivat meitä vastassa ja nautimme satamapaukut aallonmurtajalla. Kymmenen vuotta sitten olin ollut edellisen kerran Lebassa.
Silloin oli satama aivan uusi ja meitä oli kokonasta kolme venettä satamassa. Nyt tyyli oli muuttunut. Satama oli aivan täynnä ja kaupungissa vilisi turisteja. Kadut olivat täynnä kaikenlaisia
kojuja, joissa myytiin vaikka mitä. Musiikki pauhaa ja ihmiset juhlivat. Hiekkarannalla oli varmasti 10 000 ihmistä ottamassa aurinkoa ja uimassa. Isot kumiveneet 800-1000 hevosvoiman koneilla
ajoivat edestakaisin rannan edustalla. Satamamaksu oli kohtuullinen, noin 15 Euroa sis. sähkön. Satamassa on tankkausmahdollisuus jota Saukon kippari käytti hyväkseen. Mereltä tulevat mainingit
löivät aallonmurtajan kivien väliin niin voimakkaasti, että koko rakennelma tärisi. Paineisku oli sen verran voimakas, että se tuntui veneen sisällä ja häiritsi meidän yöunta.
Lebasta lähdettiin sitten suoraan Gdanskiin. Koko Puolan pohjoisranta on hiekkarantaa ja ne olivat tietysti täynnä ihmisiä, siitä huolimatta, että oli pilvistä ja melko koleaa. Perillä oltiin
22.7. klo 16.55. Satama sijaitsee vanhan kaupungin keskustan vieressä. ICCY- kokouksen takia satama oli täynnä. Löydettiin Totron opastuksella joitakin koloja johon saatiin veneet kiinnitetyksi.
Totrot olivat tulleet jo paljon aikaisemmin Gdanskiin. Tämä oli nyt matkan pääkohde. Pakollinen vierailukohde on tietysti merimuseo. Se koostuu kolmesta osasta: iso monikerroksinen kivitalo,
vanha höyrylaiva, ja vanha hansa-aikainen nosturi. Museon kokoelmat ovat valtavat. Siellä saisi kulumaan monta päivää mutta tällä kertaa selvittiin noin neljässä tunnissa. Tämä osittain siitä
syystä, että kaikki esittelytekstit olivat ainoastaan puolaksi. Illalla testattiin Marinett II:sen perähytti. Sinne mahtui yhtaikaa 14 henkilöä syömään ja juomaan.
Seuraavaksi päiväksi oli varattu minibussi ja paikallinen opas joka ajelutti meitä Gdanskin, Gdynian ja Sobotin alueella. Tutustuttiin ”Leninin” telakkaan josta Solidaarisuusliike sai alkuunsa.
Tämä oli minulle tuttu paikka jo 80- luvulta, jolloin olin siellä asentamassa telakan uudet nosturit. Kasvoin oppaan silmissä ainakin metrin verran kun kerroin, että olin joka aamu paiskannut
kättä Lech Walesan kanssa. Hän oli silloin sähköosaston pomoja. Käytiin Oliwa Katedraalissa kuuntelemassa urkukonserttia ja opas tutustutti meitä kirkkoon ja sen ympärillä olevaan komeaan
puistoon.
Sopotissa syötiin kevyt salaatti-lounas ja tehtiin lyhyt kävelymatka kaupungissa. Löytyi myös Grand Hotel jossa minä olin silloin ennen asunut. Sen aikaisesta Puolasta on enää vain muisto
jäljellä. Kaikki on niin erilaista (parempaa?) tänään.
Gdyniassa tutustuttiin satama-alueella oleviin ”museo” laivoihin, vanha purje-laiva Dar Pomorza, tuttu Tall Ship Race:sta ja on käynyt Turussakin sekä vanha sotalaiva Blyskawica. Paluumatkan
jälkeen käytiin maailman suurimmassa tiilikirkossa, Marian kirkko. Se on 105,5 m pitkä ja siihen mahtuu 25 000 henkilöä.
Seuraavana päivänä varattiin pöytä sataman lähellä olevasta Taverna ravintolasta. Koko porukka kerääntyi sinne ja ruoka oli erinomaisen hyvää. Itse söin villisikaa. Sataman lähellä olevista parista ruokakaupoista löytyi tarvittavat elintarvikkeet ja noin 100 m päässä olevasta ”Alko” kaupasta tarvittavat juomat. Gdanskin erikoisuus on ”Gold Wasser” likööri. Se on kirkasta 38% likööriä johon on lisätty 22 karaatin kultahiutaleita.
Gdansk on aika iso kaupunki josta löytyy myös länsimaisia tavarataloja. Ne sijaitsevat kuitenkin kaupungin laidalla taksimatkan päässä. Kaupungissa asuu vajat 0,5 milj. asukasta. Se on perustettu vuonna 997 ja on entinen Hansaliiton satamakaupunki. Raatihuoneen tornissa on erikoinen kellopeli. Se on ns. ”Carillon” joka koostuu 37 kellosta. Se soittaa sävelensä joka täysi tunti. Torstai 28.7 oli lähtöpäivä. Viiden päivän Gdanskissa oleskelun jälkeen alkoi kotimatka. Alkuperäinen suunnitelma oli palata pitkin Baltian rannikkoa. Se oli kyllä jo aika tuttu aikaisemmista käynneistä ja päätettiin palata takaisin samaa reittiä kuin tullessa paitsi, että poikettaisiin Puolan ja Saksan raja-alueella olevalle sisävesialueelle.
Tämä alue oli Huru-ukko porukalle uusi. Ennen lähtöä poikkesin tankkaamassa. Tämä oli ensimmäinen tankkaus lähdön jälkeen. Tankkiin meni 700 l ja matkaa oli kerty-nyt 674 M. Hinta oli sama kuin Suomessa, eli 1,35 Euro/l. Vajaan tunnin jokiajon jälkeen oltiin Gdanskin lahdella. Seuraava satama oli Hel, joka sijaitsee Gdanskin lahtea rajaavan pitkän niemen itäkärjessä. Tämä oli uusi tuttavuus, mutta ei erottunut muista rannikon pikkukaupungeista. Tämäkin oli täynnä matkamuisto- ym. kojuja sekä turisteja. Yöunta häiritsi satamaan tuleva aallokko, mutta köysien virittelyn jälkeen saatiin unenpäästä kiinni. Aamulla kymmenen aikaan lähdettiin kohti Lebaa. Aallokko oli aikamoinen, mutta vajaan tunnin ajon jälkeen käännyttiin myötäiseen ja meno oli sen jälkeen oikein mukavaa. Poikettiin Puolan suurimmassa kalasatamassa Wladislowowossa. Siellä on myös pieni vierassatama, merirosvolaivoja ja turisteja. Illalla saavuttiin Lebaan. Kiinnitimme veneet taas samaan paikkaan, aallonmurtajan kylkeen, kuin menomatkallakin. Merirosvolaivojen hoilauksen säestämänä vietettiin muuten rauhallinen yö.
Aamulla taas ulapalle. Sattui kuitenkin pieni viivästys kun keulapotkuri ei suostunut toimi-maan. Se on aika tärkeä varuste kun 15 t painava vene yritetään kääntää ahtaassa satamaaltaassa. Poranterästä tein uuden sokan ja taas oli pelit kunnossa. Melkein tyynessä kelissä suunnattiin kohti länttä. Poikettiin Utskan satamassa jossa oli käynnissä vieras-venesataman saneeraustyö. Ensi kesänä siellä on sitten iso ja komea satama. Yöpymis-kohteeksi valittiin Darlowo. Ennen varsinaista satamaa on avattava silta. Se aukeaa joka täysi tunti ja suunnilleen vartin odotuksen jälkeen päästiin satamaan. Satamakapteenska tuli sanomaan, että täällä ei saa kiinnittyä. Kesti jonkin aikaa ennen kuin tajuttiin, että hän tarkoitti, että useamman veneen rinnakkain kiinnittyminen ei ole joen kapeuden takia sallittu. Taas olimme pikkukaupungissa joka oli yli äyräittensä täynnä turisteja. Yö oli rauhaton. Ihmiset kävelivät pitkin laituria ja juopuneet pitivät meteliä veneen vieressä. Kolmen aikaan yöllä heräsin siihen, että veneemme takakannella istui ihmisiä juomassa ”virvokkeitaan”. Aamulla sillan avattua lähdettiin taas merelle.
Nyt oli jo 31.7. Iltapäivällä käännettiin keula sisään jokeen joka vie sisävesialueelle. En-simmäinen satama oli Dziwnow. Kiinnityttiin kyljittäin kalastusalusten keskelle. Kampela tuntuu olevan se kala jota täällä kalastetaan. Sitä tuli tonnikaupalla satamaan pitkin yötä. Aamulla kyläläiset kävivät ostoksilla ja niin mekin. Neljä komeaa kampelaa löysi tiensä meidän jääkaappiin.
Heti lähdön jälkeen oli taas silta edessä. Satamakapteenin mukaan sen piti aueta klo 10.00 mutta täällä merirosvot määräävät aikataulusta ja se aukesi vasta 10.30. Penelope ja Saukko kävivät tankkaamassa ja matka jatkui mutkittelevaa ja matalaa jokimaisemaa etelään. Välillä oli niin matalaa, että piti vetää tyhjäkäynnille. Tuli mieleen Elbe 11 vuotta sitten. Wolinin kohdalla oli seuraava silta, jonka aukeamista odotettiin pari tuntia.
Sillan jälkeen oli vierassatama. Satama-maksu oli ainoastaan 3,70 euro/yö. Joen toisella puolella oli viikinkikylä jossa naiset kävivät. Kees tutustui porukkaan, joka kunnostaa vanhoja veneitä. Jokeen on sodan aikana upotettu veneitä ja ne ovat pysyneet hyvässä kunnossa happaman veden ansiosta. Nyt näitä veneitä nostetaan ja kunnostetaan. Keesin mukaan Puolalainen punaviini on oikein maukasta.
2.8 lähdettiin taas liikkeelle. Tulimme suurelle järvelle. Olin aikaisemmin ajanut järven poikki Swinemündestä Stettiniin, eli pohjois-eteläsuunnassa. Nyt matka oli itä-länsisuunnassa. Järven ympärillä on lukuisia pieniä satamia mutta paksu sinilevämatto ei oikein houkutellut pitempään oleskeluun. Järvellä liikkui paljon kalastajia sekä muutama vesibussi. Vapaa-ajan veneilijöitä oli lähinnä saksalaisia. Klo 10.10 ylitettiin Puolan ja Saksan raja. Se oli poijuilla merkitty linja järven poikki. Saavuttiin Wolgastin kaupunkiin, jossa oli iso satama. Meillä oli huono tuuri koska juuri tänään olivat kaikki vieraspaikat varattuja muutamalle isolle jokilaivalle. Lähdimme siis eteenpäin ja löydettiin Karlshagenin kalasatama. Suuntasin keulan paikkaan joka oli merkattu vapaaksi vieraspaikaksi mutta ”Hafenüberführer” tuli näyttämään, että ei tänne vaan tuonne toiselle puolelle.
No tottelevana miehenä suuntasin sinne ja Mikko Saukolla perään. Siellä taas oli kalastaja vastassa ja huusi kurkku suorana Weck Weck. Tajusin ilmeestä ettemme olleet tervetulleita tällekään puolelle. Satama-kapteeni ja kalastaja huusivat kuorossa jonkin aikaa ja lopputulos oli, että saamme kiinnittyä rinnakkain tähän. Kesti noin puoli tuntia kun satamakapteeni ilmestyi autolla veneen viereen ja kurkku suorana käski meitä heti satamakonttoriin.
Hän myös ilmoitti, että joudumme maksamaan 5 euroa sakkoa siitä, ettemme ole ilmoittautuneet satamakonttorissa viiden minuutin sisällä saapumisestamme. Tällainen on kuulemma satamassa määräys.
Pikkaisen rupesi ottamaan nuppiin kun hän vielä haukkui meitä varkaaksi koska Mikko oli parhaillaan täyttämässä vesitankkiaan. No, mehän käveltiin konttoriin satamapomon tarkassa vartioinnissa ja
maksoimme kaiken mitä hän meille määräsi.
Aamulla oli tarkoitus tutustua lähistöllä olevaan Peenemünden kaupunkiin. Se on se paikka missä saksalaiset kehittivät V1- rakettiaan. Se oli myös merkittävä laivastotukikohta.
Sen verran oli jäänyt paha maku suuhun, että Penelopen ja Saukon tankkauksen jälkeen Kröslinin satamassa, joka on iso ja moderni (ja täynnä), suunnattiin ulos Itämerelle kohti Rönneä. Odottaessa kävin pyörähtämässä Penemünden satama-altaassa ja kuvasi siellä olevaa venäläistä museosukellusvenettä. Matka Rönneen oli aika kuoppainen kovan vasta-tuulen takia. Klo 19.00 oltiin kiinni Rönnessä samassa poijussa kuin pari viikkoa sitten. Penelope oli joutunut hiljentämään ja saapui satamaan noin puoli tuntia meidän jälkeen.
Kees oli kyllä aika väsynyt. Keulahytti oli vuotanut ja peti-vaatteet kastuneet. Hän teki itselleen ruokaa ja taas hän oli vanha itsensä. Seuraavana päivänä otimme suunnan kohti Simrishamnia.
Kees jäi vielä lepäämään ja hän oli päättänyt käydä katsomassa vanhoja tuttuja Ruotsin rannikolla. Loppumatka sujui sitten vanhoja jälkiä seuraamalla. Uusia paikkoja olivat Oskarshamn ja Gryts
varv. Gryts varv oli positiivinen yllätys. Pieneen kylään oli rakennettu turistikeskus, johon kuuluu mökkikylä, ravintola, vierasvenesatama, Tukholmalaisille kotisatama ja iso venetelakka. Paikka
palvelee lähinnä Tukholmalaisia, mutta vierasvenepaikathan ovat kaikkien käytettävissä. Pitää kuitenkin olla tarkka, jotta löytää paikat alueen perällä ravintolan alapuolella.
Suomen raja ylitettiin 13.8. klo 20.20 Suomen aikaa. Olimme Maarianhaminassa klo 23.00. Kokonaismatka Korppoo – Gdansk – Korppoo oli 1500M ja polttoainetta kului noin 1600 l.