Kokemuksia Ohtan matkalta Osloon elokuussa 2007

Matkalle lähdettiin heinäkuun lopulla ja aikaa kului 5 viikkoa. Matkan blogi on esitetty marinerisivujen keskustelupalstalla, joten en tässä käy toistamaan matkakertomusta. Esitän sen sijaan ajatuksia ja kokemuksia, joita matkalla hankittiin lähinnä matkan suoritukseen liittyen. Asioista voi olla iloa vastaavia matkoja suunnittelevalle.

 

Matkan suoritti marinerivene Ohta kahden hengen miehityksellä. Muita veneitä ei kulkenut samaa matkaa, mutta Marinett teki lähes samanlaisen matkan saman vuoden kesäkuussa.

Tavoitteet saavutettiin täysin. Lisäksi kyseessä oli eräs parhaita suorittamiani lomamatkoja. Joka vuosi ei onnistu näin hyvin.

 

Polttoainehuolto

Matkalla tehtiin havaintoja matkaveneilyn (todellisten) palvelujen kehittymisestä sitten edellisen vuoden. Ilahduttavaa parannusta on tapahtunut polttoainehuollon osalta. Satamista aikoinaan puretut EU direktiivin vastaiset säiliölaitteet on korvattu uusilla ja polttoainetta myydään nykyään paikoista, joista ennen sitä sai turhaan hakea.

Toimivaa polttoainemyyntiä löydettiin tällä kertaa ainakin seuraavissa paikoissa: Dalarö, Nynäshamn, Oxelösund, Arkösund, Gryt/Fyrudden, Byxelkrok, Kalmar, Kristianopel, Sandhamn, Karlshamn, Hanö, Åhus, Simrishamn ja Skillinge. Lihavoidut ovat kohteita, joissa Ohta otti bunkkerin ja alleviivatut kohteita, joissa oli tapahtunut muutos (parempaan) verrattuna aikaisempiin kokemuksiin. Kaikissa paikoissa ei myyty bensiiniä ja monessa paikassa oli bunkrauksesta sovittava sataman tai myyjän kanssa. ”Kustregistret” osoittautui hyväksi tietolähteeksi myyjän tavoittelemiseksi puhelimella.

Merkille pantavaa oli polttoaineen hinnan suuri vaihtelu. Enemmän ostavan kannattaa etukäteen selvittää hintataso. Halvin polttoaine myytiin Byxelkrokissa SEK 6,- /litra ja kallein oli tarjolla Hanössä hintaan SEK 15,- /litra. Ero värillisen ja kirkkaan välillä oli osin kadonnut, sillä esimerkiksi Kristianopel möi kirkasta jopa halvemmalla (SEK 11- /litra) kuin millä värillistä saatiin monessa muussa paikassa.

 

Länsirannikolla polttoainetta vaikutti olevan myynnissä lähes joka satamassa. Yleistä oli seteli/korttiautomaatti, josta kuitenkin sai ainoastaan SEK 400 edestä kerrallaan. Donsössä Göteborgista lounaaseen tankattiin sen takia seitsemän kertaa peräkkäin palauttaen letku pumppuun ja tulostaen kuitti joka kerta! Ruotsalaisilla vaikuttaa olevan pulaa vapaa-ajan aktiviteetista kun tällainen toiminta maistuu…

 

Norjassa ajetaan nyt ja tulevaisuudessa löpöllä. Meitä säälittiin Suomen liittymisestä EU:n johdosta eikä syyttä. Päivittäistavaroiden ja polttoaineen hinnat ovat Norjassa samat tai jopa alle meidän hintatason, mutta elintasosta päätellen palkkaa tuntuu tulevan eri tavalla. Veneitä liikkui paljon ja huomattava osa moottoriveneistä on auton tavoin käytettäviä kulkuneuvoja vaikkapa Oslovuonon ylittämiseksi kaupungista toiseen. Maanteitse hankalaa matkaa tietulleineen kertyy helposti toista sataa kilometriä mutta venematka on ehkäpä alle kymmenen mailia.  Nämä ihmiset eivät nöyrry polttoaineasemalla kun veneen käyttö on osa normaalia elämää.

 

Venetarvike- ja varaosahuolto

Itämeren alueen tarvike- ja varaosahuoltotietomme päivittyivät muutamalla uudella resurssilla. Vanhastaan on tunnettu mm. Nynäshamn, Gryt/Fyrudden ja Kalmar.

 

Hyvin varustettu venetarvikeliike, varaosahuolto ja elektroniikkahuolto tutkahuoltoineen ”Arken Marin” löytyi Karlshamnin Väggan kalasatamassa. Polttoainetta tultiin rantaan myymään sunnuntaina kun soitin omistajalle ja samalla avautui mahdollisuus keskusteluun ja firmaan tutustumiseen. Valikoimat eivät juuri jää Maritimista jälkeen ja siellä siis on myös elektroniikka/tutkahuolto ja paljon muuta.  Sataman varstarannalla oli ”Väggavarvetin” telakka, missä ylös tulee jokainen marinerivene tarvittaessa.

 

Toinen nostopaikka löytyy Sandhamnin kalasatamasta. Muuten rauhallinen ja suojaisa satama tarjoaa polttoaineen lisäksi siis myös mahdollisuuden veneen nostamiseen tarvittaessa.

 

Skånen Skillingessä löytyi mainio ja suojaisa satama, jonne sisääntulokin on melko helppoa kartan epämääräisyydestä huolimatta. Kylän reunalla on ”Skeppshandel” eli vene- ja laivatarvikemyymälä. Hyllyt pursuavat tavaroita ja sieltä löytyy varmaan apu moneen laiterikkoon varaosan tai ainakin uuden laitteen muodossa. Myymälä on ahdas, mutta vetää vertoja suomalaiselle venetarvike- ja kalastusvälineliikkeelle. Siellä on lisäksi kaksi erikoisalaa: ”Antiikkiset” laivanosat kuten puretut kulkuvalot, valoventtiilit yms. ja divari, josta voi ostaa vanhoja veneilyyn liittyviä kirjoja ja lehtiä. Pikantti valopiste myymälässä oli osasto, jossa myydään varaosia jos jonkinlaisiin öljylamppuihin. Firmalla on nettimyyntiä koko vuoden ja myymälä avoinna kesäisin.

 

Satamat ja yöpyminen

Ruotsin ”Kustregistret” kirjanen on hyödyllinen apuväline satamapaikkoja ja palveluja haettaessa. Täytyy kuitenkin muistaa kaksi asiaa: Kirja on laadittu satamien kaupallisten intressien tukemiseksi (= sinun rahastamiseksi) ja merenkulkuun liittyvät tiedot ja ohjeet on tahallaan karsittu. Satamien ilmavalokuvat esittävät kaikki paikat, joissa voi ostaa tai asioida, mutta eivät sitä, miten satamaan ajetaan. Tästä näyttää Ruotsissa olevan tiukka sääntö. Kartta on monesti myös epätyydyttävä. Arvelen, että marineriyhdistykselle olisi sopiva pala kartoittaa huonosti esitettyjen Ruotsin satamien sisääntulot selkokielisiksi kartoiksi ja datoiksi. Haastan jäsenemme talkoisiin!

 

Matkan pääpaino oli Ruotsin länsirannikolla ja siellä satamissa ja satamapaikoissa viihdyttiin normaalin turistiveneilijän tavoin – paitsi, että meillä oli Suomen lippu! Satamissa oli elokuussa aina tilaa ja palveluja riitti. Paluumatkalla toimintaa oltiin jo sulkemassa ja jopa niin hienossa paikassa kuin Marstrandissa saatiin komeasti kylkikiinnitys.

 

Satamien hinnoittelu on osin muuttunut. Monessa paikassa ei enää eritellä sähkön käyttöä ja jopa suihkutkin saattavat olla ilmaisia - ainakin Itämerellä alkoi tällainen näkyä. Ongelmana lienee ollut riittävän suurten kolikoiden loppuminen rahapajan valikoimista ja kiukkuiset asiakkaat. Nord Kosterilla Vettnetissä tarvittiin kuitenkin kympin kolikko minuutin, parin välein että saisi suihkusta vettä. Edes kylmä vesi ei siellä tullut ilmaiseksi.

 

Yöpymispaikkoja löytyy edelleen maksullisten satamien ulkopuolelta. Vanhat marinerisatamat todettiin yhä käyttökelpoisiksi. Länsirannikolta ja Oslovuonosta löydettiin muutamia uusia. Näistä tehdään lehdet satamakartastoon, kunhan keritään. Norjassa on kiinnityspoijuja luonnonlahdissa ja muissa suojaisissa paikoissa. Nämä ovat monesti vapaasti käytettävissä yöpymistä tms varten. Meille kerrottiin, että kiinnittää voi ja riski on ainoastaan siinä, että poijuun etuoikeutettu vene saapuu paikalle, jolloin on siirryttävä. Näin tapahtui Mossin Evjesundetissa kun kuninkaallisen pursiseuran lipulla varustettu purjevene saapui kyseisen seuran puumerkillä varustettua poijua kohti. Tällöin siihen kiinnittynyt purjevene pyytämättä siirtyi toiseen vapaaseen poijuun ihan oma-aloitteisesti ja ilman suukopua. Näin ei varmaan tapahtuisi Suomessa – puoleen eikä toiseen?

 

Itämeren osuus oli Ohtalle siirtymismatkaa, joten sataman palvelutasoon ja satamissa viihtymiseen Ohtassa ei juuri satsattu. Usein tultiin myöhään illalla sisälle ja lähdettiin ennen kuin kukko kunnolla kiekaisi. Kehdattiin jopa olla välittämättä venepaikan puna/vihreästä lapusta ja laittaa muutamiksi yön tunneiksi kiinni siihen, mihin parhaiten katsottiin. Yövyttiin jopa Falsterbon kanavalla sulkujen välissä olevassa laiturissa kun sulkua ei enää kello 22:n jälkeen avata.

 

Paluumarssilla oli lopussa hieman väljää ja se käytettiin pistäytymisenä Skillingessä, tutustumiseen Åhusiin ja Hanöseen sekä tietenkin ostoskierrokseen Kalmarissa (kenkiä ei löytynyt, mutta tukka lyheni). Sain bongattua kolme uutta satamaa, joissa ennen en ole käynyt enkä rikkonut perinnettäni, että Kalmarista ei milloinkaan ole pysähtymättä ajettu ohi. Baronen - supermarket, jonka kuistin kaiteeseen veneen saa kiinni, on varteenotettava etu.

 

Merimerkit ja merenkulku

Itämerellä ei ole tapahtunut mitään ratkaisevasti uutta alalla. Ikävää on kuitenkin nähdä, että Ruotsi on laiminlyömässä majakoidensa ja loistojensa huollon. Näistä moni kaipaa maalia ja joskus jopa jotain maalin allekin. Tähän lienee tultu kolmesta syystä:

1)     Automatisointi on karsinut huoltohenkilöstöä ja resursseja,.

2)      USA:n ote maailmasta tiukkenee ja maan satelliittipaikannusjärjestelmään tukeudutaan yhä enenevässä määrin.

3)     Valtio on lisännyt vastuitaan niin monelle alalle, että varallisuus ei riitä ylläpitämään kaikkea – säästöt siis.

Lopputuloksena on, että Blå Kusten ja Västkusten ovat monen loiston ja majakan osalta lohduttoman näköisessä kunnossa. Liikeajattelu on kuitenkin alkanut versoa myös merenkulun turvalaitteissa. Ruotsissa myydään mainostilaa loistojen ulkopinnoilta.

 

Länsirannikolla on pääväylille asetettu meille uudenlaisia reunamerkkejä. Lähinnä rakennusnostureita muistuttavat puomit vievät valon ja taulun pitkälle väylän suuntaan pois itse tolpasta. Outoja meidän silmiimme, mutta laivoillahan on ollut tapana törmäillä merimerkkeihin.

 

Länsirannikolla kalanpyydykset ovat tosi syvällä (kun vedetkin ovat syviä). Pinnalla käytetään pienen jalkapallon kokoista muovikuulaa. Näitä näkyi sitten lähes helminauhana kaikkialla. Mitä alhaalla oli, en tiedä, mutta ainakin erilaisia rapuja pyydettiin ahkerasti. Itämerellä on käytössä kurinalainen pyydysten merkintätapa, joka laadullisesti ylittää Suomen kalamerkit mennen tullen.

 

Juutinrauman Tanskan puolen poijut ja muut merimerkit olivat esimerkillisen hienossa kunnossa. Ruotsin ja Norjan pääväylien merkit olivat myös hyvässä kunnossa. Sen sijaan on puutteita Ruotsin pienemmillä väylillä, joiden merimerkkien huollossa lienee haettu säästöjä. Muoviputkiviittoja oli revenneinä ja haalistuneina. niitä ei kuitenkaan puuttunut ja ne olivat kohdillaan.

 

Norjassa käytetään pintakivillä kummeleita, jotka perustuvat terästankoon ja siihen kiinnitettyyn heijastimeen. Ulkoasu on siis kummelin ja viitan välillä. Niitä on harvassa kuten matalikkojakin.

 

Lateraaliviitoituksen asettajilta on joskus loppunut ajatus kesken. ”Kalmarin ansa” sataman suulla on nykyään parannettu isolla poijulla. Mutta vastaavia kohtia, missä väylän kätisyys muuttuu risteyksen johdosta, on paljon. Suomessa IALA A –järjestelmän käyttöönotossa päädyttiin aikoinaan asettaa selvyyden vuoksi kardinaaliviitta lateraaliväylien risteyksiin. Tämä oli selkeä ja ryhdikäs päätös, josta sittemmin valitettavasti on lipsuttu. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa väylien kätisyys muuttuu risteyksestä toiseen yleisen kätisyyssäännön mukaisesti joko rannikon suunnan tai satamaan kulkemisen periaatteen seurauksena. Veneilijän tulee alinomaa seurata karttaa pysyäkseen väylän kätisyydestä selvillä. M. Oslovuonossa kulkee kaksi rinnakkaista lateraaliväylää joten ei riitä, että käsittää väylän kätisyyden, vaan pitää myös tietää kumpaan väylään mikäkin poiju kuuluu. Veneilijän pelastaa kuitenkin se tosiasia, että Oslovuonossa vettä riittää menet (lähes) mistä hyvänsä. Siellä navigoidaan karttaan merkittyjen kivien ja matalien mukaisesti ja pysytään väylien ulkopuolella.

 

Visuaalinen navigointi

Västkusten on merimaastoltaan aivan erilaista kuin meikäläinen Saaristomeri. Tämä hieman vaikuttaa visuaaliseen navigointiin ja saariston tarjoamaan suojaan. Tunnusomaista on paljaat, kumpareiset saaret joiden välissä on kapeita, mutta syviä uomia. Etäisyyksien arviointi tulee opetella uudelleen ja tulee rohkeasti ymmärtää, että meikäläisittäin lohduttoman kapeasta salmesta pääsee läpi vaikka pienellä laivalla. Sellaisen voi joutua jopa kohtaamaan, ahtaan näköiset väylät ovat silti laivaväyliä.

 

Merimerkit ovat selkeät ja asialliset. Saaret sen sijaan ovat toistensa kopiota eikä niiden mukaan ole helppoa suunnistaa. Kylät toimivat hyvinä kohdistuspaikkoina. Monesti kylä on rakennettu suojaiseen kapeikkoon, mistä löytyy satama, polttoainetta ja kalakauppa.

 

Vaikka saaret ovatkin pääosin paljasta kalliota, on monessa paikassa rantaviiva rakennettu kiveämällä. Tuntuu eksoottiselta kulkea tällaisissa paikoissa. Selitys on siinä, että alueella on aikoinaan ollut paljon kivilouhosta ja mm. työttömyysvuosina on teetetty tällaista työtä hätäaputöinä. On myös saarenvälejä, jotka on louhittu kulkukelpoisiksi. Huomattavin tällainen on Sotekanalen Smögenistä pohjoiseen. Tällaiset kanavat mahdollistavat veneliikenteen saarten suojassa kun meri pauhaa.

 

Västkustenin asutus

Västkustenin saaristo on karuudesta huolimatta tiheästi asutettu. Lukuisat kylät, jopa kaupungit, on rakennettu saariin. Göteborgin Suomenlinna löytyy Marstrandissa. Augustin Ehrensvärd oli kotoisin täältä mikä selittää linnoitusten yhtäläisyyden. Jostain syystä Suomenlinna on kuin kolkko museo Marstrandiin verrattuna. Marstrandiin saa rakentaa taloja ja siellä asutaan ja eletään. Suomenlinnaan varjellaan ja omitaan erilaisiin hyvin rajattuihin kulttuuriasioihin. Marstrandin lauttamaksukin oli ilmainen…

 

Ihmiset eivät elä saaristolaiselämää eksoottisine ammatteineen ja ruokavalioineen. He tekevät normaalia työtä tehtaassa, virastossa, kaupassa, koulussa ja ties missä. Tuleeko ajatelleeksi, että esimerkiksi Kallen kaviaari ja muut ABBAn tuotteet tehdään Kungshamnin kaupungissa, joka on jylhässä, puuttomassa saaressa?  Suuret sillat ja lukuisat lautat ja lossit yhdistävät paikkakunnat toisiinsa ja muuhun maailmaan. Aluetta kannatta meillä verrata Kulosaareen, Nauvoon ja vaikkapa Raippaluotoon mutta ei Jurmoon eikä Österskäriin. Toki Västkustenillakin syrjäkyliä on, mutta ei pelkästään. Uddevallan edusta on sisäsaaristoa ja suurissa saarissa on mm hienoa veneenrakennusta. Paikallinen Kråkö/Emäsalo löytyy Tjust/Orustista. Sieltä tulevat Hallberg Rassyt, Vindöt, Najadit ja monet hienot moottoriveneet. Suuria varustamoja on kotoisin Skärhamnista ja Donsöstä – meillähän ne tulevat Maarianhaminasta ja Tallinnasta!

 

Oslovuono on etelässä melko asumatonta ja puustoa alkaa näkyä jylhissä saarissa. Dröbakin kapeikon kohdalla alkaa korkea rinne täyttyä asutuksesta. Useaan kerrokseen on tehty taloja ja vaikka mitään ei näy, tulee joka taloon tie, vesi ja viemäri. Vuonon perukalla onkin sitten pääkaupunki. Osloa pitemmälle veneellä ei juuri enää pääse.

 

Sää ja aallokko Skagerakin tuntumassa

Västkustenin ja Oslovuonon edustan Saaristo on ohut ja paikoitellen on kuljettava ilman saariston suojaa. Kattegat ja Skagerak ovat aivan vieressä. Tämä vaikuttaa muodostuvaan aallokkoon aika paljon. Meikäläistä, lyhyttä ja terävää ”Airistonjärven loiskintaa” siellä ei juuri ole. Sen sijaan nostaa vähäinenkin tuuli voimakkaan mutta pitemmän aallokon, joka vahvasti heijastuu jyrkistä rannoista. Jos haluaa nauttia kunnon meriaallokosta ja kokea ristiaallokon, Västkusten on hyvä paikka.

Tuuliraja kannattaa asettaa saaristoamme alemmaksi. 10 m/s käy ihan hyvin, mutta 15 m/s mereltä päin on tietyllä tavalla eri asia kuin meillä. Toisaalta, aallokon pituus ja pyöreys mahdollistavat kulkemisen paljon korkeammassa aallokossa kuin täällä. Täytyy tottua veneen hissimäisiin liikkeisiin ja iloita siitä, että pohjaiskuja ja äkisti tempaavia sivuaaltoja tulee harvoin. Näin paikkakuntalaisetkin tekevät. Ei heitä metrinen aallokko näytä kiusaavan ja 17 m/s tuulessa liikuttiin jos tarvetta oli. Turistit pysyivät satamassa sen päivän, kun sää oli tällainen. Lienee selvää, että liukuveneiden käyttökelpoisuus on tietyssä mielessä rajoitetumpaa. Katsaus paikallisen venekerhon laituriin vahvistaa asian vaikka suomalaiset Targat ja vastaavat ovatkin saaneet jalansijaa alueella.

 

Oslovuono on suuri pussin perä, jonka syvyys on mahtava. Aallokko ei jyrkkene matalasta vedestä johtuen mutta rannoilta heijastuu jos sille päälle sattuu. Liukuveneitä näkyy rannoilla, joten aallokko ei kasvane kovin pahaksi tai sitten on vain totuttu olemaan ajamatta. Paikalliset laituripaikat ovat vähissä ja monesti turvaudutaan poijupaikkaan ja jollaan rannalla vaikka itse vene olisikin vain HT luokkaa. Näyttää oudolta suuressa vuonossa.

Oslon satama on vuonon pohjalla. Satama on edessä avautuvalle selälle täysin avoin ja katselimme kiinnostuneina kun lukuisat, komeat vierasveneet rullasivat hervottomasti Aker Brygganin kävelytasanteen edessä jet’set – turistien ihmetellessä omaa hienouttaan perjantai-illan hämärässä. Itse oltiin kiinni Oslon moottorivenekerhon korisatamassa, joka sijaitsee suuren niemen suojaisessa kainalossa lähellä paikallista ”Pasilan asemaa”. Tästä on pari pysäkinväliä keskustaan ja kuuluisat museot sijaitsevat pyörämatkan päässä sillä niemellä, jonka takana satama on.

 

Karlshamnin Väggan kalasatamassa ei enää ole polttoaineen myyntiä. EU:n vaatimukset myyntikalustolle tekivät toiminnasta kannattamattoman. Vuonna 2009 löytyi lähin bunkkeri Ohtalle Karlskronasta. Venetarvikekauppa ja lähistöllä oleva suuri kalastustarvikekauppa toimivat sen sijaan erinoamisesti samoin kuin kalakauppa ja ravintola.

 

Matkakertomus

Tämä siis ei ollut matkakertomus. Matkalla otin 2766 valokuvaa. Niistä teen sopivan (150 kuvaa) katseluannoksen jolloin jossain tilaisuudessa voisin esittää kuvallisen matkakertomuksen – mikäli näin toivotaan. Palataan asiaan.

 

Klasu