Marinerit järjestää eskaadereita moottoriveneille. Vaikka eskaadereille useimmiten lähdetään pelkästään marinereiden kesken, vieraat ovat aina olleet tervetulleita eskaadereille mukaan.

 

Perinteisin eskaaderi on helaeskaaderi. Tämä järjestetään helatorstain muodostamana pidennettynä viikonloppuna. Lähtö tapahtuu kokoontumalla keskiviikkona yhteen tai kahteen kokoontumispaikkaan, josta matka usein kulkee Suomenlahden yli Viroon. Kaksihaarainen eskaaderi kohtaa toisensa sataman edustalla. Perillä tutustutaan nähtävyyksiin esimerkiksi kiertoajelun merkeissä ja nautitaan yhdessäolosta. Monesti matkaan on liittynyt nousu paikalliseen majakkaan.

 

Itämeren eteläosaan suuntautuva suuri eskaaderi on järjestetty vuosina 1999, 2003 ja 2011. Tällaiselle matkalle osallistuminen muodostaa mahdollisuuden hakea yhdistyksen jäsenyyttä. Höga Kustenilla käytiin 2012 ja Tanskan ympäri 2013.

Helaeskaaderit 

  • 2016     Prangli
  • 2015     Viinistu
  • 2014     Kärdla
  • 2011      Houtskari
  • 2010     Lohusalo
  • 2009    Tallinnan edustan saaret
  • 2007     Orjaku
  • 2005     Vergi

 

Kesäeskaaderit