Cornelis ”Kees” Bos 1937 – 2020

Kees on pois

Useimpien marinereiden vuosikaudet tuntema Kees Bos on menehtynyt pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 11.11.2020. Tieto ystävän poismenosta oli odotettu, mutta silti vaikea kuulla.

Kees tuli marineritoimintaan mukaan Espoon Suomenojalla vuosituhannen alussa järjestetyn matkaveneilyn valmennuskurssin kautta. Jo kurssilla hänellä paloi into lähteä vesille Kangasalalta sisämaan kotivesiä

pitemmälle. Hän toteutti haaveensa käytännössä – moneen kertaan.

Keesin ensimmäinen marinerivene oli pieni Aquara 24, joka noin 7 metrin pituisena oli pienin marinerivene yhdistyksen historiassa. ”Aquara” oli Keesin vene myös ensimmäisellä pitkällä, jäsenyyteen oikeuttavalla

matkalla 2003 Kööpenhaminaan. Matka tehtiin marinerieskaaderina, jossa eri veneiden nopeudet vaihtelivat 6 ja 26 solmun välillä.

Keesin vene oli se hitain, mutta hänen suorituksensa ei ollut vähäisin. Syntyi käsite ”yksi mies, 6 solmua ja 7 metriä”.

Ensimmäisen pitkän matkan vastoinkäymiset ja niistä selviytyminen kuvastavat vahvasti Keesin sitkeyttä, peräänantamattomuutta ja sitoutumista asettamiinsa tavoitteisiin. Pieni ja iäkäs vene kärsi konerikon

Kalmarin jälkeen ja ennen Hanön lahtea Keesin oli pakko jättää eskaaderi hakeakseen moottorihuoltoa mantereelta. Kun muu eskaaderi oli Bornholmin, Rügenin ja osa jopa Sjellannin kierrettyään saapunut

Kööpenhaminaan, oli Kees siellä jo ottamassa tulijat vastaan moottori kuntoon korjattuna. Hän oli varmuuden vakuudeksi vielä käynyt Hälsingborgissa kääntymässä jotta matkasuoritus varmasti riittäisi

marinerijäsenyyteen. Omien siipiensä kantavuutta hän kokeili palaamalla kotimaahan omaan tahtiin muiden mentyä edellä. 

Tämä kuvastaa Keesiä mainiosti vielä veneen vaihduttua merkittävästi suurempaan, yli 10 m pitkään Family Cruiseriin ”Penelope”. Siinä oli riittävästi tilaa pitkille matkoille. Vauhti ei silloinkaan päätä huimannut, mutta tällä veneellä mentiin eikä vain meinattu.

Keesillä oli vahva tahto selviytyä yksin. Monet kerrat saimme kokea kuinka hän mieluimmin itse ratkaisee niin venepaikan valintaan kuin ohjattavaan suuntaan liittyvät kysymykset. Hän oli mitä tyypillisimmin oman tiensä kulkija – tiettyyn rajaan saakka. Kun vene oli laiturissa kiinni, oli Kees ensimmäisenä ottamassa osaa sosiaaliseen kanssakäymiseen niin tuttujen kuin tulevien tuttujen kanssa. Hän oli mainio seuramies, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Kees osallistui aktiivisesti marinereiden toimintaan niin eskaadereilla kuin muun toiminnan osalta. Hän voitti useaan kertaan marinereiden kiertopalkinnon ”Marinerimalja”, joka myönnetään jäsenelle, joka on

eniten ottanut osaa yhdistyksen ohjelman mukaisiin kokouksiin, eskaadereihin ja muihin tapaamisiin. Kees vastaanotti myös muita marinereiden kilpailupalkintoja ja vuosittaisia arvonimiä. Itse hän lahjoitti

yhdistykselle kiertopalkinnon ”Lentävä hollantilainen”, josta vuosittain kilpaillaan. Kees oli aikansa myös hallituksen jäsen.

Keesin mielilausahduksia oli mm: “The Captain and his two hands - The left one and the right one”. Monella matkalla Keesin omat kädet olivatkin hänen ainoa miehistönsä. Veneily ei ollut Keesin ja vaimonsa Mairen

yhteinen harrastus eikä hänellä ollut veneilykaveria kuin sattumanvaraisesti. Yleensä Kees oli veneessään yksin ja yhteydet kotiin käsiteltiin jokailtaisella puhelulla. Venematkoista monet tehtiin kuitenkin

eskaadereissa tai muuten yhdessä yhden tai useamman muun veneen kanssa.

Keesin monipuolinen kielitaito ja valmius myös käyttää sitä, helpotti niin Keesin kuin mukana olevien muiden venekuntien selviytymistä vierailla mailla.

Yhden miehen show näkyi hänen veneestään ja tavastaan varustella, hoitaa ja käyttää sitä. Veneellä tehtiin mittavia päivämatkoja eivätkä sääminimit olleet hänellä muita alempana. Hän jaksoi, pystyi ja halusi.

Keesin voimat veneen kunnossapidon ja siisteyden suhteen eivät kuitenkaan aina olleet riittävät. Hän käytti ennakkoluulottomasti innovatiivisia ratkaisuja käytännön asioiden yksinkertaistamiseksi. Hän ei aina saanut kanssaveneilijöidensä jakamatonta suosiota näissä asioissa. Veneestä näkyi päältä päin, että tavaran määrä on runsas ja järjestyksen pito on pitkään ollut haasteellista.

Köysien käyttö oli omintakeista ja mm. fenderit olivat aina laidalla ja ajon ajaksi ne vain näppärästi vedettiin  yhdellä narulla vaakasuoraan. Sattuipa niinkin, että köyttä tai maasähkökaapelia ei lähdössä saatu kannelle

vaan se laahasi vedessä koko seuraavan ajopäivän. Pari kertaa tiedetään vuorostaan ruorin kaapelilaitteineen ja autopilotteineen irronneen kesken ajon jolloin satamaan tultiin ruori vain kumilenkillä paikallaan kiinni pysyen.

Hienon veneen ulkopintaan kertyi myös vuosien mittaan lukuisia muistoja rantautumisista, jotka eivät aivan olleet menneet putkeen. Varsinaisia loukkaantumisia tai onnettomuuksia ei Keesille kuitenkaan sattunut.

Pohjois-Saksaan ja Puolaan samoin kuin Baltian maihin hän teki useita matkoja. Viron rannikko satamineen oli hänelle myös tuttu. Pohjanlahdella Kees kävi ainakin Vaasan korkeudella ja Ruotsin puolella Höga

Kustenilla. Näiden saavutusten valossa Kees hieman erilaisesta veneilykulttuuristaan huolimatta ansaitsee syvän arvostuksen ja kunnioituksen matkaveneilijänä, jonka suoritukset ylittivät moninkertaisesti sen, mikä useimmilta jää kokonaan tekemättä. Hän kuuluu alan huippuun!

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Keesin voimat niin henkisesti kuin ruumiillisesti alkoivat hiipua. Tilannekuvan hahmotus merellä alkoi vaikeutua ja vähitellen oli jopa haasteellista löytää reitti perille. Jossain vaiheessa vene jäi pysyvästi maihin ja Kees alkoi viettää aikaansa kotonaan Kangasalalla. Marinerikavereihin pidettiin puhelimitse yhteyttä puolin ja toisin kunnes lopulta hänen puhelimensa oli mykkä. Kees oli nostanut ankkurinsa ainaisesti ja veneilee nyt enää meidän muistoissamme.                                                                                                        

Klaus Salkola